Rodney Bay – (Ranska) Petit Anse d’Arlet - Fort-de-France / 10. -20.2.2018

Mikä tämä on? 

Ratkaisu tekstin lopussa.

Sunnuntaipäivän ajankuluksi ja huviksi läksimme kävelylle läheiselle Pidgeon Islandin niemelle, joka on luonnonsuojelualuetta. Käveleksimme hiljaksiin aivan hiekkarannan takana olevaa pikkuisten baarien reunustamaa  katua. Talot, baarit ja muutamat majoitusliikkeet ovat melko vaatimattoman näköisiä. Maanjättöalueella oli hevosia irrallaan rouskuttelemassa kuivunutta heinää.

Sandalsin rantaa

Luonnonsuojelualuetta lähestyessä kapeahkon niemen lounaispuolella on hienoja hotellialueita. Emme viitsineet mennä itse Pidgeon Islandin luonnonsuojelualueelle osittain entisöityneine linnoituksineen ja puistoineen, vaan läksimme kävelemään pitkin pitkää hiekkarantaa takaisin Rodney Bayhin päin. Suuri osa rannasta kuuluu Sandals-all-inclusive-hotellille (näköjään sinne saavat muutkin mennä). Alueelle mentiin kuitenkin vartijan ohi. Lepotuoleja, ”juomapisteitä”, monenlaisia vesielämän viihdykkeitä oli tarjolla vaikka kuinka. Toisessa päässä rantaa tuli aita vastaan. Aidan sivu pääsi kulkemaan laiturille, jolta vene kuskasi vaeltajat pienen kanavan yli. Ihan ilmaiseksi jopa!

Maanantaiaamuna Neetin nosto kävi kuin unelma. Aika oli sovittu kahdeksaksi ja heti silloin saimme ajaa nostopaikalle. Telakan pomo Milton tuli paikan päälle katsomaan, mistä ongelmastamme oli kysymys. Heti, kuin Neeti oli saatu pukkien päälle, miehiä tuli irrottelemaan potkuria. Kun kävi selväksi, ettei peräakselia todellakaan saa vedetyksi takaa ulos, moottorin johtoja ja letkuja alettiin irrottaa. Parhaimmillaan Neetin kimpussa oli alhaalla peräsintä irrottamassa kolme miestä ja saman verran sisällä moottorin kimpussa. Moottori nostettiin ylös ja vedettiin vähän taaksepäin ihan yksinkertaisesti isopurjeen nostimella. Hyvinhän se kävi, vaikka kyllä vähän minua hirvitti.

Moottori nostimen varassa

Neljän jälkeen iltapäivällä uusi laakeri peräakselilla oli paikallaan ja moottori laskettu takaisin paikalleen. Seuraavana päivänä miehet tulivat kytkemään letkut ja johdot paikalleen. Veteen pääsimme kello 15 eli homma kesti kaikkiaan vähän toista vuorokautta. Aika hyvin! Lawrence, asennusporukan pomo, kävi vielä katsomassa vesillelaskun ja huuteli Karille, että onko kaikki OK. Tuntui olevan, joten tyytyväisinä (joskin laskun suuruutta vähän nikotellen) ajoimme takasin ankkuripaikalle. 

Matkan aikana mielestäni moottori tärähti pahasti vaihdetta päälle laittaessa ja vapauttaessa. Kari tutki asiaa ja on sitä mieltä, että moottori on kiinnitetty kumityynyihin vähän tiukempaan kuin aikaisemmin. Hän aikoo löysätä kiinnitystä hiukan jossain vaiheessa. Ongelma korjaantui jo hiukan, kun hän sääti tyhjäkäynnnille vähän lisää kierroksia.

Seuraavana aamuna harrastimme hyödytöntä (vrt. hyöty-) liikuntaa. Printterimme värikasetit olivat päässeet kuivumaan ja vajaan kolmen kilometrin päässä Computer Worldissa oli arveltu niitä olevan. Kävelimme todella vilkkaan tien kapeata piennarta – on sentään piennar, aina ei ole – auringonpaahteessa ja liikenteen melussa. Computer Worldissa oli hyllymetreittäin printterin värikasetteja, mutta ei meille sopivaa! Palattuamme samaa meluisaa reittiä takaisin teimme vielä ruokaostokset.

Olin huomannut, että SPOTimme ei ollut lähettänyt sijaintitietoamme pitkään aikaan. Aiemmin vikailmoituksia SPOTin helppiin oli voinut lähettää sähköpostitse, mutta nyt ainoa vaihtoehto oli puhelinsoitto tai chat. Ensimmäistä kertaa elämässäni chattailin helpdeskin kanssa englanniksi. Menihän siinä aikaa, mutta saimme viimein sijaintimme taas kartalle. Jostain syystä tiedon kulkeminen satelliiteille on alkanut kestää paljon kauemmin kuin aikaisemmin. (Seuraavan kerran sijaintia lähettäessämme koko värkki oli sammunut. Patterit lopussa. Olisikohan siinä ollut osasyy ongelmaamme. Saa nähdä.)

Yritin myöhemmin etsiä netistä Point a Pitressä olevan U-Ship venetarvikeliikkeen sähköpostiosoitetta kysyäkseni, onko siellä SPOTteja varastossa (viimeksi ei ollut) tai voisivatko he tilata meille sellaisen jo etukäteen. S-postiosoitetta ei löytynyt, vaan vain se viheliäinen laatikko, jolla voi lähettää viestejä. Laitoin siis kyselyn. On harmillista, kun et ikinä voi tietää lähteekö viesti minnekään ja meneekö perille ja mitä on tullut kirjoitettua. Viime aikoina olen sentään ottanut kuvaruutukopiot viesteistäni. Nyt odottelemme mahdollista vastausta.

Aamulla Rodney Bayssa lähtövalmisteluja tehdessämme huomasimme että takanamme nostettiin verkkoa. Paikalliset olivat iltahämärissä laskeneet verkon ihan keskelle ankkuroituneita veneitä! Eipä varmaan naurattaisi sen enempää reissuveneilijää kuin kalastajiakaan, jos veneilijä olisi sattunut laskemaan ankkurinsa verkon kohdalle illan tai yön pimeydessä.

Saimme oikein vauhdikkaan 26 mailin purjehduksen Martiniquen Petit Anse d’Arletiin. Aallokko 70 – 90 asteen tuulikulmassa oli aika korkeata. Sen verran sivusta keikutti, että kerran puomin pää (sekavassa ristiallokossa) jopa kävi vedessä. Sitä ei Nereidille yleensä tapahdu. Nyt satuimme ”sopivasti” kahden aallon väliin. Myötävirta antoi meille mukavasti lisää vauhtia. Lentokaloja näkyi paljon, ja linnut kalastelivat aivan Neetin vieressä, näköjään melko hyvällä menestyksellä. Niiden touhuja oi hauska seurata.

Suvi2 oli ollut pikku-Ansessa jo useamman päivän ankkurissa. Olemme jo aiemmin todenneet, että täällä ankkurin pidon kanssa on haasteita ja niin oli nytkin. Neljännellä kerralla saimme Neetin asettumaan hyvin. Kävimme Suvissa vaihtamassa kuulumisia Alpon ja Eevan kanssa. Viimeksi olimme tavanneet marraskuussa ennen molempien venekuntien Suomeen-lähtöä. Yhteyttä olimme toki pitäneet tässä välilläkin.

Harmitus! Olimme saapuneet Ranskaan eli EU:hun ja toiveikkaina käpälöimme kännyköitämme Telian mobiilidatan toivossa. Turhaan. Ei myöskään Digicel:lin data enää toiminut (vielä olisi 2 GT dataa käyttämättä.)

Seuraavana aamuna siirryimme poijuun. Aikanaan useita kymmeniä poijuja oli asennettu tänne, nyt jäljellä on enää kaksi. Maksua ei meiltä kukaan tullut perimään. Ankkuri oli pitänyt kyllä hyvin, mutta kun Kari kävi snorklaten tarkastamassa ankkurin tilanteen, ketju kiemurteli muutaman kiven lomitse. Tuulettoman yön aikana Nereidi oli pyörinyt sinne tänne. Pelkäsimme, että jos pyöriminen jatkuu, ankkuriketju jumittuu kiviin kiinni. Poijuun siis ylimääräisten harmien välttämiseksi.

Viivähdimme pikku-Arletissa kolme yötä. Kävimme Cyber Base-nettipaikassa hoitamassa muodollisuudet eli kirjautumassa Ranskaan. Tällä kertaa paikka oli jopa auki, edellisillä kertoina olimme ensinnäkin etsineet sitä pitkään ja hartaasti (ihan pääkadun varressa, mutta huonosti merkitty) eikä se ollut tuolloin kertaakaan auki. Netin käyttö maksoi 3 € / tunti. Täti avasi korkeimman omakätisesti nettiyhteyden kännyköihimme. Nettiä sai käyttää vain Cyber Basen tiloissa ja pois lähtiessä piti kännykät ojentaa tädille ja hän katkaisi yhteydet. Koska emme käyttäneet koko tuntia kerralla, hän otti Nereidin nimen ylös ja saimme seuraavana päivänä käyttää nettiaikamme loppuun.

Hiekkarannoilla ja kylällä oli elämää paljon enemmän kuin edellisillä kerroilla täällä ollessamme. Kävimme hallissa hedelmä- ja vihannesostoksilla ja ostimme pikkuisesta teurastajan myyntivaunusta pienen palasen naudan filettä. Kokolihaa emme olleetkaan ostaneet pitkään aikaan. Hyvää ja mureata lihaa saimmekin. Maistelimme Suvissa käydessämme herkullista täysjyväleipää. Alpo neuvoi meille, mistä sitä oli saatavana ja pariin kertaan kävimmekin sitä hakemassa boulangeriesta.

Royal Clipper Fort-de-Francen satamassa

Oli tosi mukavaa seurustella (joka päivä) Eevan ja Alpon kanssa. Juttua piisasi. Ja saimme suomalaisia aikakauslehtiä luettavaksi! Näimme eräänä iltana Suvissa istuessamme maailman suurimman raakatakiloidun purjelaivan. Se oli lähtenyt viereisestä lahdesta ankkurista ja alkoi nostaa purjeitaan toinen toisensa jälkeen. Hiljalleen se lipui ulapalle.

Kilpikonnia oli runsaasti ja ne uiskentelivat veneiden ympärillä. Kari onnistui näkemään yhtenä iltana auringon laskiessa green flashin. Onnenpoika!

Melko kuoppaiset olot meillä oli. Swell keikutteli veneitä aika tavalla. Varsinkin viimeisenä iltana ja yönä keikutus oli vallan häiritsevää. Suvista palatessamme oli todella hankalaa ajoittaa perätasolle kapuaminen oikeaan hetkeen putoamatta mereen tai satuttamatta itseään Neetin ja kumiveneen loikkiessa mainingeissa toisen ylös ja toisen alas. Tuli mieleen rodeohevosen holtiton loikkiminen.

Purjehdimme Fort-de-Franceen osan matkaa ankarassa kaatosateessa. Vettä tuli ja tuli. Pääsimme mukavasti purjein FdF:n edustalle. Koska olimme aamusta liikkeellä ja ankkuripaikalla oli parhaiten tilaa puolilta päivin, päätimme käydä läheisessä  Z’Abricotin marinassa tankkaamassa polttoainetta ja vettä. Moottoroimme matalikkoja ja kisaavia pikkupurjeveneitä kiertäen polttoainelaiturille. Taas kerran, kuten muillakin kerroilla, tuuli puhalsi kiukkuisesti laituriin kiinnittyessämme. Saimme tehdä hartiavoimin töitä, että saimme Nereidin hinattua polttoaineletkun ulottuville.

Hukkareissu tämäkin. Kävi ilmi, että asema oli kiinni. Tekninen ongelma. Ei tietoa, milloin vika saadaan korjatuksi. Onneksi meillä ei vielä ollut pulaa sen enempää vedestä kuin polttoaineestakaan, olisimmepa vain ottaneet sitä kun oli joutoaikaa. Ei muuta kuin samaa reittiä matalikkoja kiertäen ja kisaveneitä väistellen takaisin päin. Tällä kertaa sentään fokalla. (Tuuli oli asettunut maltilliseksi heti, kun olimme saaneet veneen kiinni.) Noin viiden mailin ylimääräinen lenkki meille koitui.

Ankkuripaikalla oli meille sopivasti tilaa melko lähellä dingilaituria ja rantaa. Toisella yrittämällä saimme Nereidin asettumaan säädyllisen välimatkan päähän naapureista. Aikaisemmilla kerroilla viereiseltä laiturilta vastarannoille liikennöivät yhteysalukset nostattivat korkean aallokon – ja verenpainettamme – ohi ajaessaan. Nyt useimmat ajavat ankkurointialueen ohi huomattavasti maltillisemmin. Olemme tyytyväisiä asian tilaan.

Karnevaalit lähestyvät.

Mobiilidatamme ei toimi vieläkään. Ei sen enempää Telian liittymillä kuin Bequialta ostamalla Digicelin SIM-kortillakaan, jossa meillä olisi vielä kaksi Gt dataa käyttämättä. Soitin Teliaan puolen tunnin puhelun. Liittymissämme ei ole vikaa, vaan yhteyksissä täkäläisiin operaattoreihin. Harhailimme kaupungilla etsien Digicelin myymälää. Ainoa myyjä ei osannut englantia. Marssimme siis kaupungin keskustassa olevaan suureen Orangen myymälään. Oikein ystävällinen nuori mies yritti selvittää, miksi Telia ei suostu pelaamaan. (Puhelimemme antavat valita operaattoriksi vain fDigiselin, ei Orengea eikä SFR:ää). Viimein hän kirjoitti ranskaksi ohjelappusen vietäväksi Digicelin myyjälle. Sen kanssa palasimme Digiceliin. Jotain tämä naishenkilö yritti puhelimelleni tehdä kuulokkeet korvilla ja ääneen lauleskellen. Turhaan.

Turhaantuneena asian tilaan kävimme seuraavana päivänä ostamassa Orangelta data-SIMkortin. Kallis kuin mikä. Yksi Gt dataa 19 euroa! Digceliltä olimme saaneet 8- 10 Gt noin 30 eurolla! Mutta näillä on mentävä. Lataamme lisää tarpeen mukaan. Käymme maissa nettipaikoissa surffailemassa sanomalehtiä ja muuta huvitusta. Veneessä voimme sentään hoitaa tarvittaessa sähköposti- ja muuta asiointiliikennettämme. Ja kaiken riemun lisäksi tekstiviestien lähetys ei enää onnistunut puhelimellani sen jälkeen, kun Orangen kortti oli vaihdettu Digicelin kortin paikalle 2-kortiksi. Hyvän aikaa jumppailin asetuksia edes ja taas ja sinne ja tänne – ja sitten ONNEKSI asia korjaantui!

Kirjaston katto

Olemme käyttäneet täällä ollessamme nettiä useimmiten läheisessä komeassa Schoelcherin kirjastossa. Alkuviikon WiFi on ollut ”rikki” ja olemme joutuneet turvatumaan ravintoloiden ja ostoskeskuksen WiFiin. Onneksi eilen kirjastossa nettiin yrittäessämme vieressämme istunut naishenkilö kertoi meille aivan lähellä olevasta kirjaston ”haarakonttorista”, jossa on myös ilmainen netti.

Printteriin löytyi värikasetteja samasta kaupasta kuin aiemminkin. Koska niiden löytäminen näyttää olevan haasteellista, vahingosta viisastuneena ostimme kaksi pakettia, kaiken varalta. Olemme nautiskelleet ruokakauppojen suhteellisen hyvästä tarjonnasta. Vichyvettä! Irtoteetä! Zero-jääteetä! Edullista olutta ja viiniä! Leikkeleitä!

Musisointia kauppahallissa

Kauppahallin remonttikin on valmistunut ja siellä on ollut mukava kierrellä katselemassa ja ostoksilla. Iloksemme olemme onnistuneet kahtena päivänä osumaan sinne, kun vauhdikas orkesteri puhaltimineen ja steel- ja muine rumpuineen on esiintynyt. Iloista ja mukaansatempaavaa meininkiä. Ostimme heidän CD-levynsä, mutta vielä emme ole kuunnelleet sitä.

Roskalaatikot dingilaiturin läheisyydessä olevan puiston kulmalta ovat kadonneet. Lasipullojen ja muovi- ja peltipurkkien kierrätyslaatikot ovat sentään jäljellä. Minnekähän runsaslukuisten veneilijöiden on ajateltu roskansa kuljettelevan? Me olemme nyt tökänneet omat roskapussimme puiston roskiksiin. Yksi roskapussi täyttää koko roskapöntön, mutta minkäs sille voimme?

Sää täällä Fort-de-Francessa on vaihtelevaa. Vettä sataa useita kertoja päivässä, välillä rankastikin. Ja sitten aurinko paistaa taas. Aikaisemmissa ankkuripaikoissamme etelämpänä on viime aikoina satanut melko vähän. Mahtavatkohan läheiset kukkulat saada täällä aikaan erityisen usein sateita? Edellisilläkin käyntikerroilla on mielestämme satanut aika usein. Viime aikoina olemme jopa palelleetkin aamuöisin ja joutuneet etsiskelemään lakanan lisäksi fleece-peittoa lämmikkeeksi, ja aamupalalla tarvitsee ihan t-paitaa!

Tuuliennusteet lupaavat reippaita melko vastaisia tuulia, joten näyttää siltä, että viivähdämme täällä ehkä ensi viikon alkupuolelle asti. Emme viitsi lähteä tönkimään ikäviin vastaisiin, kun kerran ei ole pakko. Mikäs meillä täällä on ollessa. Ankkuripaikka on hyvä ja FdF:ssä ja sen lähiympäristössä riittää meille tutkittavaa. 

-----------------
Oliivikiven poistaja. Ostettu noin vuosi sitten eurolla Le Marinin Carrefourista. Nyt testattu ensimmäistä kertaa. Toimii.
------------------